Lapamato – sisäistä elämää
Linda Javén
Opas
21.08.2026
Lapamato (Diphyllobothrium latum) on parasiitti, joka useimmiten tulee ihmiskehoon huonosti valmistetun järvikalan kautta. Suolistossa se voi elää jopa 20 vuotta ja kasvaa 10 metrin mittaiseksi. Blogissa oppaamme kertoo lisää.
Duodecim-lehdessä vuonna 2012 lapamatoa kutsutaan meidän uhanalaiseksi kansallisparasiitiksemme. Lapamato oli aikaisemmin yleinen Suomessa, mutta nykyään hyvin harvinainen. 2000-luvun alussa todettiin alle 50 tapausta, kun vielä 1960-luvulla sitä saattoi olla 5–10 prosentilla väestöstä. Lapamato on siis mennyt tavallisesta osasta elämää vieraaksi.
Uskomukset ja kansanlääkintä
Ennen kuin tiedettiin, mistä lapamato tuli kehoon, haettiin selityksiä madon alkuperään. Ehdotettiin, että mato on aina ollut kaikissa ihmisissä synninrangaistuksena. Toisia selityksiä on ollut, että madon voi saada säikähtämisestä, noituudesta, pahan silmän kautta tai että se on ollut perinnöllinen huonoissa suvuissa. Myöhemmin on ajateltu, että madon voi saada huonon ruuan ja juoman kautta.
Lapamatoon liittyviä oireita olivat aliravitsemus, anemia, vatsakivut, ruokahaluttomuus, sydänvaivat ja väsymys. Monet oireista liittyivät madon aiheuttamaan B12-vitamiinin puutokseen. Vaikka madon tuottamat terveysongelmat olivat selvät, oli heitä, jotka ajattelivat matoa osana kehoa ja että se auttoi ruoansulatuksessa ja piti vatsan toimivana.
Keinoja madon häätöön
Vaikka lapamadon alkuperästä ei ollut selkeää tietoa, löytyi lääkkeitä sen häätöön. Kansanlääkinnässä käytettiin kivikkoalvejuurta, marjoja, koiruohoa, pietaryrttiä ja jopa bensiiniä vaihtelevin vaikutuksin. Jotkut yrittivät vain oppia elämään madon kanssa, ja syömällä ruokia, joista mato pitää, pyrittiin lievittämään oireita.
1900-luvun puolivälissä lapamadosta oli vielä paljon haittaa suomalaisten kansanterveydelle, erityisesti Pohjois-Karjalassa. Tässä vaiheessa tiedettiin jo, miten mato päätyi kehoon ja että se oli vain haitaksi. Tärkeimpänä tiedettiin, miten siitä pääsi eroon ja miten vältettiin se, että sen sai uudestaan. Valistuskampanjoiden ja koulutusten kautta levitettiin tietoa siitä, miten järvikalaa tulee valmistaa, ja turvallisten ja tehokkaiden lääkkeiden avulla matomäärä rupesi laskemaan. Terveysneuvos Alli Vaittinen-Kuikka, joka tunnettiin myös Mato-Allina, teki suuren työn valistuksen eteen.
Kuva: Opetustaulu 1900-luvun alkupuolelta esittää lapamatoa eri kehitysvaiheissa. Turun kaupunginmuseon opetuskokoelmat.
Lähteet:
- Mervi Naakka-Korhonen: Vaivasta taudiksi – lapamatoon liittyvä kansanparannus erityisesti pohjoiskarjalaisen aineiston valossa, 1997
- Seppo Meri: Lapamato – uhanalainen kansallisparasiittimme?, 2012